Hei taas pitkästä aikaa!

Olen tässä pohdiskellut todella paljon kaikkea maan ja taivaan väliltä joka liittyy lapsen saantiin ja raskaana oloon. Ajattelin jakaa niitä teillekkin.

 

Rv 21+1 menossa itselläni siis.

Mieheni kanssa olimme 28.4 rakenne ultrassa. Se pelotti minua itseäni. Ei tietenkään lapsen sukupuoli, vaan lähinnä kaikki muut siinä mahdollisesti nähtävät asiat: niskaturvotukset yms. Niitä ei onneksi ollut! :)

Saimme tietää myös lapsen sukupuolen, joka on kuulemma niiiiiiiin varma, että saamme vaikka syöttää ultrakuvat tälle "tädille" siellä, mikäli väite sukupuolesta ei pitänytkään paikkaansa :D Uskotaan siis :D No, vauvahan oli jalat niin levällään kuin mahdllista ja mikään ei ollut haarovälin tiellä, joten itsekkin olisin voinut 4D-kuvan ansiosta melkein sanoa sen sukupuolen. :)

Kumpaakaan emme varsinaisesti halunneet/toivoneet, oli vain tuntemuksia siitä kumpi voisi olla tulossa. Pääasia meillä oli että "Kunhan on terve" :) Emme siis voineet pettyä.

Mieheltäni tosin tivasin vielä pari päivää ultran jälkeenkin että onhan hän varma ettei pettynyt. Haha :D

Ei kuulemma pettynyt, vaan oli kuulemma yllättävänkin iloinen. (Ehkä miestäkin stressasi ne kaikki mahdolliset ongelmat jotka voisi paljastua siinä ultrassa enemmän kuin sukupuoli vaikkei sitä myöntänytkään? Ota nyt noista miehistä selvää?)

Itseäni harmittaa tosin yksi seikka...Kaikki muut lähimmäiset sukulaiset yms tuntuivat iloitsevan lapsen sukupuolesta (emme etukäteen aio huudella sukupuolta julkisesti), mutta yksi ihminen tuntui (en tiedä miksi tuntui) pettyneeltä...Harmillista sinällään joo...

 

Toinen asia jota olen pohdiskellut/miettinyt on tämä lause "Raskaus on naisen elämän parasta aikaa"...

No voisi olla mukavampikin itselläni...

Pahoinvointia joka oli aivan hirveä (ensimmäisellä kolmanneksella), selkäsärkyä, ruokahimoja (ei sikäli paha paitsi jos ei saa sitä mitä haluaa :D ), verenpaineen kova madaltuminen, alhainen hemoglobiini, ja nyt uusimpana: lonkkasärky...Siis aivan hirveää!!!

Raskaudessa kylläkin rakastan myös monia asioita, eli ei tämä täysin "pahastakaan ole" :)

Rakastan kasvavaa vatsaani (vaikkakin tunnen välillä olevani superkömpelö sen kanssa), pidän siitä "viivasta" joka ilmestyy vatsaani, potkuja rakastan!! Varsinkin kun tuntuvat nyt hyvin! (ei tietenkään ole mukavaa herätä niihin ja varsinkaan siihen kun pissattaa öisin potkujen takia) Pidän myöskin kehoni muista ulkoisista muutoksista. Siitä että painoa kertyy ja muotoja tulee. (olen ollut ennen raskautta aivan tikku, lauta, kunnon kakkosnelonen. Enkä ole tämän takia osannut hyväksyä kehani koskaan täysin, mutta nyt raskaus tuntuu muuttavan asiaa positiivisesti! :)

 

Sitten vielä viimeisenä olen miettinyt että:

Kuinka hyvä äiti tulen olemaan lapselleni?

Pystynkö tarjoamaan lapselleni kaiken mitä hän tarvitsee?

Olenko "tyhmä äiti joka kieltää kaiken kivan"', vai olenko "maaailman paras äiti"?

Täytänkö odotukset? Niin itsenikin kuin muidenkin?

Onnistunko kasvattamaan lapsen "sellaiseksi kuin haluan"?

Oppiiko lapsi kaiken "oikein ja ajallaan"?

 

Noh, kait kaikki näitä kysymyksiä pohtivat jossain vaiheessa raskauttaan? Eli toivottavasti en ole ihan pöhelö näiden mietteideni kanssa... :D

 

Noh, mutta ensi kertaan taas...

 

"We Fight, Because We Believe!"